tiistai 21. helmikuuta 2012

Vähän irtoripsistä ja opiskeluista

torstain etkoilta

    Huh... Lukuloman urakka on alkanut. Torstaina oli kaikilla vuoden 2012 abeilla penkkarit ja varmasti yhtä mahtavat juhlat joka ikisellä nuorella. Itse huomasin sunnuntaiaamuna, että juhlinta oli päässyt vahingossa jatkumaan aika pitkään, kun tyttökaverini lähti meiltä aamulla kuudelta jatkoilta. Tein epäuskottavan lupauksen, etten juhli enää suuresti, ennen kuin ylioppilaskirjoitukset ovat ohi. Voisin tällä kertaa oikeasti yrittää pitää lupaukseni.
   Lukemista minulla riittää. Kevään lukuohjelmaan kuuluu viisi kirjoitettavaa ainetta, joten työtä riittää. Onneksi tunnen itseni aika hyvin ja tiedän, että minulla on melko kova työmoraali. Aikaakin riittää kunnolla lukemiseen nyt, kun koulua ei enää ole. Myös viime viikkoinen ero poikaystävästä tuo lisää aikaa lukemiselle. Pitää tosin muistaa tehdä välillä jotain muutakin, jotta luku-uupumus ei äidy liian kovaksi. Ylioppilaskirjoitustenkin jälkeen riittäisi vielä opiskeltavaa yliopiston pääsykokeisiin. En jostain kumman syystä osaa nyt ajatella muuta kuin koulua.
    No osaanpas! Olen nimittäin opetellut käyttämään irtoripsiä. Eikä se edes ollut niin vaikeaa kuin olin luullut! Niiden laittaminen alkaa jo sujua aika nopeasti. Otin mallia Lauren Conradin kirjasta Style, jonka sain joululahjaksi äidiltäni. Positiivinen yllätys on ollut, ettei niitä edes huomaa. Olin ajatellut, että ne aiheuttaisivat harmia räpytellessä tai itkiessä, ja että niiden irroittaminen sattuisi. Olen tosi tyytyväinen uusin nätteihin silmiini.




Hauskaa lukulomaa kaikille abeille ja muille kivoja hiihtolomia! Valitettavasti Helsinki on nyt aika loskainen, muualta ehkä löytyy vähän luntakin. :)