tiistai 29. toukokuuta 2012

Ylioppilasjuhla-asusteet

    Kävimme siis tänään parhaan ystäväni kanssa katselemassa koruja ylioppilasjuhliin. Kumpikaan meistä ei vielä silloin ostanut mitään, mutta menin vielä illalla erikseen ostoksille äitini ja siskoni kanssa. Siskoni sai ihanat valkoiset korolliset sandaalit yläasteensa päättäjäisiin ja minun lakkiaisiini ja minulle ostettiin lakkiaiskorut. Lisäksi ostimme molemmille juhlasukkahousut.




    Tein kotiin päästyäni teille juhla-asusteasetelman ja otin pari kuvaa valitsemistani asusteista. Eli tietysti lakki (Fredrikson) ja mustat korkokengät (Luciano Barachini). Korkkarit ostin jo yli vuosi sitten vanhojen jatkoille juhlakengiksi ja ovat olleet kovassa käytössä. Sopivat eritysisen hyvin lakkiaisiin. Kenkien kärjissä on pienin muovitimantein koristeltu rusetti, ja ne ovat kiiltonahkaiset 8-sentin korolla.


    Korut on kaikki ostettu tänään Bijou Brigittestä: kaulakoruna metallinen laatta, korvakorut ovat myös metallia ja malliltaan modernit, sekä sininen sormus, jonka materiaalista en voi olla varma. Vielä lähikuva kaulakorusta. Elikkä siinä on tuollaisia pieniä pyöreitä kaiverruksia, ikäänkuin taonta jälkiä. (Muuten korussa näkyy hauskasti heijastukseni, kun kuvaan sitä...)


    Kokonaisuus on siis seuraava: lakki Fredrikson, kengät Luciano Barachini, kaulakoru, korvakorut ja sormus Bijou Brigitte ja laukku Pieces Accessories.


   Illalla vaihdan mekkoa, joten asusteisiinkin tulee pientä muutosta: sormus vaihtuu leveäksi vyöksi. Iltamekkoni on huomattavasti lyhyempi kuin pitkä ja aivan eri mallinen. Se tarvitsee seurakseen vyön. Sen pääntie on myös eri mallinen, joten saa nähdä katoaako kaulakorunikin ennen illan juhlintaa...


Päivän asua

Paita - Only

   Tänään kävin töiden jälkeen ystäväni kanssa keskustassa katselemassa ylioppilasjuhliin soivia koruja. Kotiin tultuani kävin sitten perheen kanssa katselemassa ja löysin omaan pukuuni sopivat korut, joten tiedossa on tänään ylioppilasjuhla-asustepostaus.

Housut - H&M, huivi - Stockmann

    Päivän asu on tänään värikäs, mutta simppeli: pitkät vaaleat leveät housut ja turkoosi t-paita. Housuissa oleva vyö oli vähän tylsä, joten taittelin valtavan silkkihuivini vyöksi ja sidoin sen sivuun rusetille. Jalassa oli korolliset kävelykengät, kaulassa valkoiset helmet, ranteessa kello ja olalla keikkui tietysti iso ruskea laukku.


maanantai 28. toukokuuta 2012

Koruista ja kutsusta

    Tänään oli ekä työpäivä kesätyöpaikassani. On tosi mukavaa, kun ollaan parhaan ystäväni kanssa samassa paikassa kesätöissä. Töiden takia asu ei ollut mitenkään ihmeellinen. En edes jaksanut kuvata, kun oli niin tylsä: farkut, valkoinen t-paita ja korolliset sandaalit. Lupasin kuitenkin kuvata nahkarannekorun, jonka ostin Maailma Kylässä festareilta. Joten tässä päivän korut:


    Vasemmassa ranteessa Skagenin rannekelloni lisäksi Afrikasta tuotu kullattu rannerengas, sekä hopeoitu rannerengas ja Egyptistä tuliaisina tuotu helmirannekoru. Oikeassa ranteessa Maailma Kylässä -festareilta ostamani nahkainen rannekoru, helminauha nelin kerroin ja H&M:stä ostamani valkoinen rannerengas. Aika paljon koruja...



    Kotona odotti päivän jälkeen tällainen yllätys. Elikkä kyseessä on kutsu kahdelle hengelle Lumikki ja Metsästäjä -elokuvan kutsuvieras ensi-iltaan 6.6. Ensi viikolla on siis elokuvailta luvassa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mikä viikonloppu!

    Huh. Kaikkea on tullut tehtyä! Ihanaa, kun aurinko paistaa ja on lämmintä ja loistelias ulkoilu ilma. Aivan mahtavaa! Kiitos Teemulle ja Lauralle loistavasta viikonlopusta. Huomenna töihin.


    Lauantaina oltiin kaupungilla katsastamassa hieman Maailma Kylässä -festareita ja istuskelemassa nurtsilla. Fastareiden jälkeen nautittiin auringosta ja toistemme seurasta Musiikkitalon takana nurmikolla istuskellen ja ohikulkijoiden asuja arvostellen - kuten tavallista kehuskelimme lähinnä, haukkuminen ei oikein kuulu piirteisiimme. Sieltä sitten grillaamaan ja nautiskelemaan hyvästä ruuasta ja omenapuunkukista! Täydellistä.




    Tänään huristelimme Vantaan koskelle aurinkoa ottamaan. Oli aivan ihana reissu: kuuma auringon paahde ja pieni viileä kesätuuli, hyvää musaa sekä loistavaa, kaunista ja komeeta seuraa, eikä mitään huolia. Ranteessa on muuten uusi konjakin värinen Maailma Kylässä -festareilta ostettu nahkaranneke. Voin sen joskus myöhemmin kuvailla. Tänään pukeutumisessa olikin se juttu noissa rannekoruissa - yksi hopeoitu rannerengas, yksi kullattu Afrikasta tuotu rannerengas, nahkaranneke ja nelinkertainen helmikoru (oikeasti kaulakoru, mutta mahtuu ranteeseeni nelin kerroin).

Bikinit - H&M, farkkushortsit olen
napsinut itse saksilla (sakset käteen ja nips naps)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Hehkutusta

    Minulla itseasiassa oli tarkoituksena jo eilen tehdä teille pientä päivitystä miten meni pääsykokeet ja ilta, mutta tulin kotiin vasta reilusti puolen yön jälkeen ja olin niin poikki, etten jaksanut. No miten meni pääsykokeeet. Kaikki tietysti haluavat tietää. Ihan hyvin. Sillai, että olen tyytyväinen, vaikkei nyt täydellisesti kaikki mennytkään. Kolmesta tehtävästä yksi meni, uskallan sanoa melko täydellisesti, yksi hyvin ja yhteen on ole kovin tyytyväinen. No mutta se siitä, se on nyt ohi, eikä sitä ajatella nyt.


    Mentiin sen jälkeen kaveriporukalla ensin terassille Lasipalatsinaukiolle ja sieltä vielä Paulalle jatkamaan. Oli mahtavaa! Aurinko ja hyvä seura ja lämpö. Todella loistavaista! Paljon oli porukkaakin liikkeellä, mikä on aina tietysti mukavaa.


Laura on muuten ihana tossa kuvassa! Bongasin teille kuvien joukosta itseni parista kuvasta - jopa sellaisen mistä saa jonkinlaista käsitystä asusta... Toimin siis illan kuvaajana, joten siiä johtuu, että kuvia minusta oli rajoitetusti. En muuten ole ihan varma tykkäänkö kun muut ottaa minusta kuvia, se on jotenkin vaivaannuttavaa.

Hame - Zara Collections, huivi - Stockmann

    Tänään olin (jo) ostoksilla isäni kanssa. Käytiin ostamassa minun ylioppilaslahjani. Tein teille pienen kollaasin siitä mitä lahjaani kuuluu. Elikkä siis Casa Stockmannilta valkoisia lautasia koossa 22cm ja 17cm, syvät lautaset Iittalan Teema-sarjaa harmaana ja Iittalan Kartio-juomalaseja (40cl) väreissä harmaa ja vaaleansininen. Aterimet on ostettu jo aiemmin, mutten muista, mitä mallia ja merkkiä ne ovat..
    Ostettiin kahden väriset lasit, koska minusta tuo vaaleansininen on niin ihana väri ja sopii valkoisen kanssa yhteen, mutta harmaan Teema-kulhon kanssa paremmin sopivan harmaat lasit. Halusin, etteivät lautaset ja lasit ole matta-pintaisia, vaan että lautaset on lasitettu kunnolla ja lasit ovat kirkkaat. Kuvasta sitä ei ehkä oikein kunnolla näy, mutta ovat aika loistavat valinnat. Simppeliä, mutta minun tyylistä. (Mihin kategoriaan astiat menee? Onko ne enemmän ruokaan vai sisustukseen? Häiritsevää, kun ne ei oikein ole kumpaankaan...)

    Tänään mennään vielä Lauran kanssa Kiasmaan. Siellä on se musiikki-näyttely ja erityisesti minua kiinnostava sarjakuva-näyttely.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Ekat pääsykokeet

    Nyt pitäisi jännittää. Nimittäin tänään iltapäivällä on ekat yliopiston pääsykokeet! Onhan se hurjaa, mutta jotenkin nyt on aika rauhallinen olo. (Toivottavasti vielä silloinkin on, kun saan sen paperin eteeni...) Tänään on siis kirjallisuuden kokeet. Oikeastaan minulle tuli siinä pääsykokeisiin lukiessa vasta selväksi se, että tästä mä tykkään ja tätä mä haluan opiskella. Nimenomaan kirjallisuutta. Ei varmaan sinällään ketään - muita kuin itseäni - yllätä ottaen huomioon miten paljon luen ja kirjoitan. Ei se ehkä minuakaan oikeasti yllätä.  Olen vain aina taistellut kaikin voimin sitä väistämättömyyttä vastaan, että minusta tulisi äidinkielenopettaja.
    Ainahan minä olen leikitellyt ajatuksella, että lopulta päädyn humanistiseen lukemaan kirjallisuutta, mutta nyt on tullut tosi vahva fiilis, että haluan sinne heti. Toivottavasti pääsykokeet menee hyvin ja pääsen sinne heti!
    Kokeen jälkeen menenkin sitten kavereideni kanssa suoraan terassille. Olin itse suunnitellut rentoutuvani kotona katsellen Muotiviikkojen 2012 näytöstä, joka muuten tulee tänään (muistaakseni) kello 20 suorana Yle Teemalta ja leipoen vaikka pannaria tai jotain... Ehkä terassilla istuminen kavereiden kanssa on parempi suunnitelma - ainakin se on sosiaalisempi! Toivottakaa onnea...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Shoppailua

    No niin. Lupasin palailla shoppailunmerkeissä, ja tässä palailen.  En tosiaan ostanut mitään, sen Mangon mekon vein nyt ompelijalle korjattavaksi, mutta sovitellessa muita mahdollisuuksia, ihastuin yhteen mekkoon. Olin aivan kahden vaiheilla, kunnes sain siskoltanikin kommenttina, että ehdottomasti tämä uusi löydös ylppäreihin! (Helppoa, kun 10 vuotta nuoremmalla siskolla on melkein sama tyylitaju...) Nyt tuntuu jo paljon varmemmalta.


    Tällainen harmaa ihanuus minua odottaa varauksessa Stockalla! Aivan ihana! Tiedän, että olen mennyt ihan sekaisin siitä, mutta kuinka voisin olla menemättä, vielä kun se sopi minulle niin hyvin. Mietittiin tänään, että mitäs ton kanssa sitten. Varmaan mustat kengät ja jotain valkoista tai kultaista korua kaulaan? Tai värikäs koru? Pitää miettiä.
    Älkää huoliko sillä, en aio luopua siitä sinisestä ihanasta maximekosta, vaan siitä tulee minun kesämekkoni. (Kuva lainattu Stockan nettisivuilta.)

Shoppailuasua

    Tuon mekkodraaman takia päätimme, että menisin tänään sovittelemaan vielä muita vaihtoehtoja. Niistä lisää myöhemmin, koska menemme tänään vielä äidin kanssa nopeasti kaupoille iltapäivällä. Nyt shopppailuasua.


    Ekana meikistä. Näin yhden kaverin facebook kuvassa aivan ihanan silmämeikin ja kokeilin itselleni saman tyylistä vähän hillitymmin (vaikka minulla hillitympikin versio on aika huomiota herättävä). Tykkäsin!
    Ja sitten koruista. Tänään taas kerrostin sata korua, niin ettei niistä saa minkäänlaista käsitystä. Mutta kahdet helmet, toiset olen löytänyt äidin korulaatikosta (ja käytän niitä päivittäin) ja toiset makeanvedenhelmet sain Protu-lahjaksi, hopeinen Kalevalan Runoratsu -kaulakoru, hopeinen Silba Design Pohjantähti -kaulakoru (tuliainen Lapista), luolamies-hopeakaulakoru (Protu-lahja ja tuliainen Norjan lapista muistaakseni) ja pitkä läpinäkyvä rihkamakoru (tuliainen Italiasta). Kerrostetuista koruista takaan kilinää joka askeleella. Palailen myöhemmin tänään! Ihanaa keskiviikkopäivän viettoa!


Haalari - United Colors of Benetton

Laukku - Accent

    Tämän Benettonin haalarin ole kaivanut kevään aikana monta kertaa esiin (arkena ja joka kerta juhliimaan mentäessä), mutta sopivaa hetkeä ei ole tullut. No nyt on niin lämpimät ilmat, että haalarissa tarkenee ulkona! Yleensä isot kuviot eivät ole minulle mieluisia, mutta tämän haalarin isot kukkakuviot eivät haittaa, ehkä koska haalari on mustavalkoinen ja siksi kuitenkin yksinkertainen.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Tekijänä: Minna Parikka Yle

    Eilen puoli seitsemältä tuli yle TV1:ltä hyvin mielenkiintoinen dokumentti suomalaisesta kenkäsuunnittelijasta Minna Parikasta. Ohjelman uusinta tuli tänään puolen päivän aikaan. Olen itse suuri Minna Parikka -fani. Hänen kenkänsä ovat hyvin poikkeuksellisia kaikessa leikkisyydessään ja värikkyydessään. Hän myös edustaa minulle modernia naista, jolla on oma visio ja joka toimii sen mukaan ja menestyy sekä Suomessa että maailmalla.


    Suosittelen katsomaan ohjelman Areenasta, jos dokumentti jäi näkemättä. Ohjelman pituus on vain puoli tuntia, jonka voi hyvin uhrata suomalaiseselle muotoilulle. (Kuvan nappasin netistä.)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Mekkodraamaa


    Mangosta tilatut mekothan ne tietysti paljastuivat sieltä paketista. Sovitin kyllä molempia ja rakastuin molempiin. Sinisestä en ottanut sovituskuvaa, sillä huomasimme, että mekon rinnan kohdalle tehdyt muotolaskokset olivat aivan selvästi viallisesti ommellut. Ja oli mekossa tietysti myös pituusongelma, nimittäin se oli hieman liian pitkä, joten sen kanssa kävelemistä täytyisi harjoitella.
    Harmittaa, koska enää ei ehdi tilata uutta mekkoa. Vein mekon heti Mangoon ja he lupasivat kysyä huomenna ompelijalta, voiko mekkoa korjata ja paljonko se maksaa. Sininen mekko oli sii aivan ihana ja haluaisin tosi paljon käyttää sitä ylioppilasjuhlissani, mutta täytyy mennä äidin kanssa katselemaan muita vaihtoehtoja. Sanoivat Mangossa, että ompelijalla menee noin viikko, ja että sesonki aikana voi mennä kauemminkin, jos sen korjauksen ottaa, myöskin sanoivat, etteivät sitä välttämättä korvaa. No huomenna saan kuulla paljonko korjaus maksaa.



    Tämä keltainenkin mekko on omasta mielestäni ihan uskomattoman kaunis. Vaikka se äidin mielestä onkin hieman liian lyhyt juhlamekoksi, aion pitää sitä vaihtoehtoisena ylioppilasjuhlamekkona. Nyt tuntuu todella hölmöltä ja sinisilmäiseltä, kun luotin, että mekko ehtisi tulla ajoissa ja olisi täydellinen (=ei viallinen) tai että jos jotain kummallista kävisi ehtisin tilata uuden. Itseasiassa harmittaa niin paljon, että tekisi mieli itkeä, sillä mekosta kaikkein viimeiseksi haluaisin nyt tässä elämäntilanteessa joutua stressaamaan. Sainpahan ainakin yhden hyvän mekon.

Päivän asua ja paketti

Tänään asu on yksinkertainen ja kesäinen, koska aamulla huomasin että lämpömittari näyttää lähes kahtakymmentä astetta ja edelleen ihan samoissa lukemissa ainakin meilläpäin pyöritään. Pikkumekko, nilkkurit ja takki, mikä voisikaan olla parempaa. No tietysti se, että menen tänään aas pihalle lukemaan ja tekemään muistiinpanoja. Ajatelkaas olen saanut viikonloppuna luettua kaiken, niin että minulle jäi aikaa vielä muistiinpanojenkin tekemiseen!


 
Takki - Lindex, mekko - Modish, kengät - Andiamo

 


    Taidan alkaa ottamaan asukuvia ulkona. Voi olla että tulisi kivemman näköisiä silloin. Postissa tuli tnään paketti. Pakko pitää teitä jännityksessä. Illalla on tiedossa sovitus.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Skumppaa, kokkailua ja uusi paita


    Vietimme tosiaan eilen ystäväni Lauran kanssa skumppailtaa, ja hän yllätti minut tuomalla mukanaan kassillisen vaatteita. Olemme kerran kokeilleet isommalla porukalla vaatteiden kierrättämistä, ja täytyy myöntää, että siitä kokeilusta oli hyötyä... Kannattaa kokeilla, sillä se poikii uusia yrittämiä ja kavereillakin on tyylitajua! Osa Lauran tuomista vaatteista olivat sellaisia, etteivät ne minun kaappiini päässeet, vaan jatkoivat matkaansa kirpparille, mutta siellä oli aivan ihana valkoinen H&M:n toppi. (En käsitä, miten tällaisen voi antaa pois, mutta kukin tyylillään.)


Aivan ihana pääntie! Olen itseasiassa jo parin kuukauden ajan aina välillä kaupoissa sovitellut tämän mallisia toppeja ja mekkoja. Pituutta on ehkä neljä senttiä liikaa minulle, mutta, jos se jää harmittamaan, ompelen helman joskus, kun ei ole muuta tekemistä.


Paita H&M, housut - Only (esimmäinen kuva, jossa
näiden lempi farkkujeni väri edes muistuttaa oikeaa)


    Oli Lauralla muitakin vaatteita, joista päädyin valitsemaan itselleni tämän H&M:stä ostetun mustan kietaisuneuleen. Laura sanoi, että olin joskus kehunut sitä (hyvin todennnäköistä, sillä se on hyvännäköinen, vaikken muistakaan itse). Sain myös kuulla sovitellessani erilaisia vaatteita, että minun pitäisi käyttää enemmän mustaa. Hmm.. On minullakin jotain Lauralle, nimittäin aivan ihana United colors of Benettonin kimalteleva ruskea neulemekko. Siinä tosin on hiukan työtä vielä. Minun pitää ottaa olkaimia vähän sisään, että se sopisi paremmin.


    Päivän tehtävänä oli kuskailla siskoa harrastuksissa ja lukea, joten otin kirjan mukaan ja menin kuuntelemaan hänen saxofoniorkesterinsa treenejä. (Kuulosti hyvältä!) Kuskailun jälkeen palkitsin itseni lasllisella eilistä kuohuviiniä, keittiön siivouksella ja kokkauksella. Kyllä, olen järjestysfriikki ja tykkään siivoamisesta - erityisesti skumppa-siivoamisesta!


Ruoaksi tein yksinkertaiseen tyyliini tomaattipastaa: lihan jämäpalat viikolta, tomaattia ja mausteita. Spagetin ja spagettikastikkeen valmistaminen on liian helppoa ja nopeaa... Nyt takaisin lukemaan!


Skumppailta

    Mahtava skumppailta parhaan ystäväni kanssa: puhetta, viiniä ja musaa... Aivan mahtavaa! Ihanaa! Juhlinnan syynä oli molempien pääsy ylioppilaaksi. Juteltiin yo-juhlista, pojista, seurustelusta, elämästä, mekoista, blogista (suom. mun elämästä) ja kaikesta ihanasta ja juotiin hyvää skumppaa. Eli siis täydellinen ilta!
    Huomiselle jäi pikku tilkka, niin että kun olen hakenut siskoni harrastuksista istun sohvalle pääsykoekirjojen kanssa ja siemailen skumppaa. Mitkä suunnitelmat!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tyttö ja helmikaulakoru, sekä asiaa meikkauksesta

    Eilen oli siskon synttärit. Onnea Ronja! 16-vuotta täynnä sinullakin, mikä tarkoittaa taas uusia oikeuksia! Tänään taas lukemista kotona ja illalla tulee pari kaveria kylään: minun paras ystäväni ja Ronjan paras ystävä.

'

    Pari sanaa meikkaamisesta. Olen meikkaamisesta samaa mieltä kuin kaikki bloggaajat ja ammattimeikkaajat tällä hetkellä. Eli, että kuulas meikki on kauneinta. Kaikki kunnia puuterille, mutta emme sentään elä 1700-luvulla ja vuoraa kasvojamme kalkilla. Puuterin on tarkoitus kiinnittää meikki. Kuulas meikki on luonnollinen ja pehmeä. Paksu meikkikerros ei peitä ihon epätasaisuuksia tai näppyjä vaan korostaa niitä. Hyvin hoidettu iho riittää. Itse asiassa minulla on paljon uskomattoman kauniita ystäviä, jotka käyttävät vain ripsiväriä. Onhan toki niitäkin, jotka meikkaavat paljon.
     Myönnän, että olen ennen itsekin käyttänyt paljon meikkiä ja hävennyt omaa ihoani. Erityisesti pahimpina teinivuosinani. Olen kuitenkin alkanut pitää ihoani arvossa. Äitini on muutaman kerran huomauttanut minulle, että ihoni hohtaa. Hän on kysynyt olenko käyttänyt jotain niitä sellaisia helmiäispuutereita, jotka saavat ihon hohtamaan, tai valokynää. En yleensä käytä, sillä ihoni hehkuu luonnostaan, kun hoidan sitä hyvin. Olen melko varma, että sama koskee muitakin: jos ihoaan hoitaa hyvin, se hehkuu ja on luonnollisen kaunis.


     Olen myös alkanut ihmetellä aurinkopuuterin käyttöä. Vaikka usein sanotaan, että sen tarkoitus on saada kasvot näyttämään päivättyneiltä, ovat monet ammattimeikkaajat sanoneet minulle, ettei se ole aurinkopuuterin paras käyttötapa. Aurinkopuuteri on heidän mukaansa hyvä varjostuksissa. Itse en käytä aurinkopuuteria juurikaan, mutta silloin kun käytän, käytän sitä juuri varjostusten tekemiseen: pieni sipaisu kasvojen reunalle, poskien kuoppiin ja leuan alle. Palaan tässä nyt vielä valokynään, sillä, jos tekee varjostuksia kasvoihinsa, usein haluaa myös korostaa valokohtia. Siinä valokynä on hyvä. Sitä kannattaa laitta silmän alle, posken korkeinpaan kohtaan, hyvin kapean kolmion muotoon, noin silmän puolivälistä silmäkulmaa kohden kaventuen. Toinen kasvojen kohta, johon valokynää kannattaa laittaa on amorinkaaren ylle. Se korostaa ylähuulen muotoa. Valokynää voi laittaa myös otsan, nenän ja leuan korkeimpiin kohtiin.


    Kauniin kuulaan meikin ja silmämeikin lisäksi minusta ei tarvita muuta. Pidän rajauksista, mutta nykyään alan olla niin laiska, etten tee rajauksia kuin juhliin tai erityisestä syystä. Nykyään käytänkin vain ripsiväriä. Kajaalia käytän vain kun haluan kiinnittää irtoripset, sillä jos alla on mustat rajaukset, ei niin paljon haittaa, että irtoripset eivät kiinnity aivan omien ripsien juureen. Muuten, jos käytätte irtoripsiä käyttäkää yksittäisiä mielummin kuin ripsinauhoja. Jos kuitenkin käytätte ripsinauhoja, muistakaa taivuttaa ne huolella omien silmienne muotoisiksi ja leikata ne oikean pituisiksi, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman luonnollisilta.
     Luomivärin suhteen olen edelleenkin neitsyt. Osaan kyllä tehdä banaanivarjostuksen, eli perusasiat osaan, ja joskus jopa onnistun tekemään kiitettävän kissansilmämeikin, mutta se on edelleen aika paljon tuurista kiinni, koska käteni ei ole tarpeeksi vakaa. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan, sillä vähitellen alkaa yhä useammin onnistua, ja kissansilmämeikki on äärimmäisen seksikäs!
     Huulipuniin olen sen sijaan aivan rakastunut, etenkin erilaisiin vaaleisiin, roosan värisiin puniin. Samoin kuin siihen, että huultenrajauskynä on eri sävyinen kuin puna. Sillä voi tehdä varjostuksia huuliin, jolloin saa huulet näyttämään täyteläisiltä.


    Pari sanaa asusta: pitkä neule ja valkoiset legginsit. Neuleen puin väärin päin ja sain selän kauniisti esiin. Valkoista, valkoista, valkoista, ja helmet on ihania! Nyt aamupalalle ja kirjojen kimppuun...


tiistai 15. toukokuuta 2012

Kutsukortit

    Koska arvoisat blogini lukijat ovat nyt saaneet seurailla minun ylioppilasjuhlapuuhailujani, annan teidän nyt nähdä kutsukortitkin. Vihdoinkin kun kaikki osoitteet ovat kasassa ja kaikki kortit ovat valmiita. (Vieraslista kasvoi vähän, joten korttienlähetysprojektini vähän viivästyi. Niin käy kun on pitämässä isoja juhlia. Sitä vaan tulee mieleen lisää ihmisiä, jotka haluaa kutsua...) Arvio tällä hetkellä on, että vieraita tulisi kaiken kaikkiaan noin 90. Huhhuh. Kutsukorttejakin on ihan tarpeeksi. 28 yhteensä, mikäli oikein laskin. Olisimme vieneet ne tänään jo postiiin, mutta posti olikin mennyt kiinni jo seitsemältä, joten myöhästyimme. Huomenna sitten.


    Elikkä kortit on tosiaan tehty valmiille korttipohjille. Avattavat ovat, vaikka alun perin ajattelin ihan yksinkertaisia. Kuviopaperia ei ollut valmiina pohjina kuin taitettaviin kortteihin. Korttien kanteen tuli kaksi lainausta, jotka löysin Koskenniemen kirjasta Vaeltava Viisaus ja tuollaiset samppanjapullo- ja samppanjalasikoristenapit. Kaikki tarvikkeet on Sinellistä. Oikein kauniit ja minun tyyliset ja silti yksinkertaiset kortit. Sisäpuolelle sitten vain juhlien ajankohta ja paikka ja allekirjoitus. Ei mitään ääriviivatarroja tai "Kutsu"-tarroja. Kyllä sukulaiset ymmärtävät hyvin ilman niitäkin.


    Tässä vielä teille nuo lainaukset. Castiglione: "Nuorten liiallinen viisaus on huono merkki." ja Schopenhauer: "Vain silloin tällöin opitaan, mutta päivän mittaan unohdetaan." Pieni itseironia on aina sallittua. Hauska pinnallinen kuva tulee lainausten sisällöstä ja noista pulloista, mutta oikeastaan mietin hyvin tarkkaan, millaisen lainauksen haluan, ja ketä henkilöä haluan lainata. Ihan kuka tahansa ei käynyt minulle.


Kirjekuoriakin koristelin hieman. En paljon, mutta vähän. Tällainen kasa minulla nyt sitten on postitettavana huomenna. Kouluunkin vien huomenna parille opettajalle. Ylioppilasjuhlakutsukortit. Onpa mukavaa, kun koko ajan konkreettisemmin alkaa tajuta, että minä todella valmistun vihdoin lukiosta.