tiistai 27. lokakuuta 2015

Kiinalaiset letut hoi sin jättikatkarapujen kera

Melkein on jo perinteeksi muodostunut, että aina kun avomies on poissa teen sushia. Aina sellaisina viikonloppuina, kun hän on reisuussa tai mökillä, olen minä kotona mussutellut itse tehtyjä susheja. Tällä kertaa poikkesin tavastani. En tehnyt susheja, kun avomies lähti mökille viikonlopuksi. Aasialaista tosin kuitenkin. Instassa saikin jo nähdä yhden otoksen ruoasta jota mussuttelin koko viime viikonlopun. Resepti on oikeastaan taas tosi simppeli ja tässä se tulee.

#hoisin #shrimp #katkarapu #vegetable #kasvis #chinese #pancake #kiinalainen #lettu #recipe #resepti #food #dinner #ruoka #asian

Ainekset

KIINALAISET LETUT (n 24 kpl)

2 dl vettä
3,5 dl jauhoja

JÄTTIKATKARAVUT

500 g jättikatkaravun pyrstöjä (kuorittuja, mutta pyrstöllisiä)
4 valkosipulin kynttä
n. 2 cm pala inkivääriä
2-3 rkl hoi sin kastiketta (valmista tai itse tehtyä)
korianteria
öljyä paistamiseen

#healthy #food #dinner #diet #tarveellinen #nonfat #nonsalt #suolaton #rasvaton #dietti #soy #fresh #tuore

LISÄKSI

kasviksia: esim. purjosipulia, porkkanaa, kurkkua, avokadoa, salaattia...
korianteria, chiliä, suolapähkinöitä tai muita mausteita maun mukaan
hoi sin -kastiketta

#veggie #sticks #snak #food #välipala #herkku #vegetables #kasvis #kasvikset #ruoka #party #juhlat #healthy #terveellinen #greens #green #vihreä

Ohje

KIINALAISET LETUT

Sekoita vesi ja jauhot sekaisin ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi. Jaa 24 osaan ja pyörittele osista pieniä palloja. Kaaviloi pallot kaulimella tasaisiksi ja ohuiksi pyöreiksi lätysköiksi. (Omalla kohdallani tässä pyöreydessä on parantamisen varaa...) Letut saisivat olla läpikuultavan ohuita.

Kuivapaista pinnoitetulla non-stick pannulla. Höytytä letut noin 2 min ajan.

#chinese #duck #roasted #pancakes #recipe #blog #foodblogger #ruokablogi #paahdettu #ankka #kiinalainen #home #kitchen #koti #keittiö #kotiruoka

KATKARAVUT

Huuhtele katkaravut ja valuta huolellisesti. Kuori ja pilko tai murskaa valkosipulin kynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna muutama oksa korianteria.

Kuumenna paistinpannu. Käytä hyvin vähän öljyä paistamiseen. Lisää valkosipuli ja inkivääri sekä hienonnettu korianteri pannulle ja freesaa ne nopeasti. Lisää jättikatkaravut pannulle. Paista katkarapuja hetki. Lisää lopuksi pari ruokalusikallista hoi sin maustekastiketta. Varmista, että kaikki jättikatkaravut saavat ympärilleen ihanaa soijaista hoi sin kastiketta. Paista vielä hetki.

Tarjoile kiinalaisten lettujen, suikaloitujen kasvisten ja hoi sin -kastikkeen kanssa.

#asian #shrimp #seafood #fish #sea #food #chinese #soy #sauce #crepe #avocado #roll

torstai 22. lokakuuta 2015

Memo ja Pen yhteen soppii eli näin minä sometan

blog, blogger, blogging, bloggaaja, blogisti, kamera, pen, lite, olympus, asus, tabletti, taulutietokone, tekniikka, arvostelu, mielipide, rewiev, salama, flash, zoom, objektive, objektivi, zoomi, kuvata, shoot, photography, valokuva, valokuvaus

Lupasin kesällä kirjoitalla Asusilta saamastani Memo pad 7:sta, että miten sitä tulee käytettyä. En ole sitä vielä tehnyt, sillä sopivaa hetkeä ei ole vielä oikein tullut vastaan. Halusin nimittäin ihan rauhassa ottaa itselleni aikaa ja tutustua miten kyseistä laitetta käytän.

Käytän tablettia lähinnä bloggaamiseen. (Jos ei lasketa Netflixiä, jota avomiehen kanssa sylikkäin välillä padilta katselemme...) Itse postaukset kirjoitan aina omalla kannettavallani. Joskus tosin julkaisen valmiin postauksen bloggerin sovelluksella padilla tai kännykällä, mutta yleensä käytän kannettavaani. Samoin kuvanmuokkaukset postauksiin teen lääkärillä. Bloggaukseen kuitenkin kuuluu niin paljon muutakin kuin itse postauksen kirjoittaminen.

asus, memo, pad, zen, olympus, nikon, canon, mini, system, camera, pen, lite, e-pl, 5, 6, 7, järjestelmä, kamera, tabletti, tablet, pad, taulutietokone

Vaikka minun kannettavani onkin ostettu juuri mukana kuljeteltavaksi koneeksi, ei sitä jaksa päivittäin kanniskella ympäri pääkaupunkiseutua. Tabletti sen sijaan kulkee lähes aina laukussa mukana. Puhelinta en enää verkkoselailuun käytä juuri lainkaan. Yksi syy tänän on minun puhelimeni heikko akku. Padilla käyn päivittäin tarkistamassa tilanteen blogissa, seurailen blogin tilastoja ja niin pois päin.

Bloggaamisessa lukijoille ehkä parhaiten näkyvä puoli on some. Nykyään lähes kaikki Instakuvat tulee Padin kautta - samoin suurin osa Facebookpäivityksistä ja muusta somessa jaetusta sisällöstä. Tämä on niin paljon parempi verkkoselailuun ja somettamiseen kuin kännykkä! Näyttö on tarpeeksi iso, jotta oikeasti näen, mitä kuvassa on tai tekstissä lukee. Ja kuitenkin tämä Memo pad on tarpeeksi pieni, jotta se mahtuu mukavasti yhteen käteen. Ihanan ohut, pieni ja kevyt, täydellinen.

olympus, camera, kamera, järjestelmäkamera, system, pen, lite, pieni, mini, e-pl, 6,7,5, minijärkkäri, minijärjestelmäkamera

Padin lisäksi somettamisen tärkein kaveri on uusi Olympus Pen 6 -minijärjestelmäkamerani. Näissä on ihan mahtava yhteistoiminto! Nimittäin Olympus Penissä on käytössä Toshiban Flashair-muistikortti, joka mahdollistaa kuvien välittömän jakamisen. Tablettiin olen ladannut Olympuksen OI.Share -sovelluksen, jonka avulla voin jakaa minijärkkärilläni ottamani kuvat suoraan tabletille ja sitä kautta someen. Ihan mahtava juttu, joka todellakin on parantanut some-kuvien laadukkuutta!

Pitempien puheiden jälkeen nyt itse asiaan... Eli esittelen teille nyt millainen on somekuvien kohtalo: mistä ja millaista reittiä ne tulevat.

olympus, pen, photoshoot, blogger, asus, post, review, arvostelu, kamera, tabletti, loistava, edullinen, some, sosiaalinen, media, instagram, kääntyvä, näyttä, e-pl, 6, pen, lite

Ihan ensiksi tietysti on joku kuvattava tilanne. Yllä olevan kuvan olen ottanut Penillä, kun olin viikonloppuna kuvailemassa asupostausta ja syksyisiä maisemia. (Postauksen voit lukea täältä.) Pen 6:ssa on ylöspäin kääntyvä näyttö, joten näin kuvaa ottaessani millainen kuvasta on tulossa. Minun Canonissani (kuvassa) ei kääntyvää näyttöä ole, ja vaikkei se nyt niin erityinen lisäosa olekaan, tekee se esim selfieden ottamisesta huomattavasti helpompaa.

Lisäksi Olympuksen minijärkkärin etu on ehdottomasti pieni koko. Kamera on oikeasti todella pieni verrattuna tavallisiin järjestelmäkameroihin ja erona tavalliseen järkkäriin on vain peilittömyys ja etsimettömyys. Näyttökuvaamiseen kesti hetki tottua, kun en ole vuosiin käyttänyt näyttökuvausta. Omassa Canonin järkkärissäni kuvat helposti tärähtävät tai jäävät epätarkoiksi näytöllä kuvatessa. Penillä ei tällaista ongelmaa ole.

Kun kuva on otettu ja hyväksi todettu, ei Penillä tarvitse kuin napauttaa kamerasta valinta "jaa wifi-yhteys".  Sitten pystynkin padilla (tai kännykällä) hakemaan kuvat kameran muistikortilta. Avaan kuvan aina vielä ennen jakamista erikseen kuvanmuokkaussovelluksessa. Olen nyt käyttänyt Aviarya. Siinä on omaan käyttööni ihan tarpeeksi näppärästi mahdollisuuksi kuvan valoisuuden/kontrastin ja värien säätöön.

asus, memo, pad, 7, golla, aviary, tablet, tabletti, tietokone, mobiili, mobile, app, sovellus, instagram, photograph, edit, picture

Vaikka lähtökohtaisesti järjestelmäkameralla otetut kuvat ovat aika hyvällä mallilla (ainakin verrattuna esim minun kännykkälläni otettuihin kuviin), on aina hyvä muokata kuvasta ainakin kontrastia ja valoisuutta hieman. Tietenkään ei ole tarkoitus tehdä mitään ylivalottuneita kuvia, mutta hiukan kirkastaa tumman ja vaalean eroa. Kamera nimittäin aina syö sitä ja himmentää kuvan ääriviivoja! Itse yritän tosin pitää kuvien muokkauksen minimissä, jotta kuvat oikeasti antaisivat rehellisen kuvan siitä mihin linssi osoitti. Tarvittavat muokkaukset voi tehdä etukäteen: meikata, siistiä hieman, laittaa hiukset nätisti tms. ;)

hastag, image, picture, photograph, instagram, app, tablet, pad, phone, asus, pen, olympus

Muokattu kuva on sitten kiva jakaa. Instagramin filtereitä en yleensä enää käytä ollenkaan tai jos käytän, muutan sitä voimakkuutta johonkin enintään 20%:iin. Lopuksi ei tarvitse kuin kirjoittaa joku hauska ja ytimekäs kuvaus ja painaa nappia jaa. Instassa pyrin aina laittamaan myös muutaman hashtagin, vaikka niitä joskus pitääkin hetki pohtia. Facebookissa en sitten käytäkään lainkaan hastageja. Jaan aina erikseen sisällön Facebookkiin ja Instaan, vaikka jakaisinkin saman kuvan. Se ei ehkä ole ihan yhtä nopeaa, mutta itse tykkään enemmän siitä, että jopa nopeat päivitykset ovat hieman mietitympiä. Näin saan myös jaettua kokonaiset kuvat Facebookiin. (Instagram-sovellus syö aina vähän kuvan kokoa ja laatua...)

Hups. Tulipas pitkä teksti. Tähän loppuun vielä pari Olympus Penillä otettua kuvaa. Kuvien värit todella pääsevät oikeuksiinsa Penissä!

kanerva, flowers, kukat, syksy, kukka, autumn, fall, leaf, lehti

Fall, syksy, autumn, color, colour, ruska, lehti, leaf, leaves

Valokuvaatteko te kännykällä vai käytättekö kameraa? Käytättekö mieluummin kännykkää vai jotain muuta laitetta somettamiseen? Mitä some-kanavia te käytätte? Kertokaa myös, jos blogini puuttuu juuri siltä lempisome-kanavaltanne!



Ps. Muistakaa äänestää minua Indiedays Blog Awardseissa. Aikaa on vielä viikon loppuun. Kaikkia ääniä tarvitaan! Nyt kipin kapin äänestämään tästä linkistä!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Ootd - jotain täysin uutta

Piiitkään aikaan, en ole asupostausta tullut tehneeksi, vaikka blogini tavallaan aloitti niillä. Yksi syy on varmaankin, että olen pukeutujana aika urautunut. Aina samoissa farkuissa, valkoisissa paidoissa ja neuleissa. Teille olisi vähän tylsää pitemmän päälle katsella aina niitä samoja housuja! Nyt kuitenkin tempaisin ja ostin vaatekaapin täytteeksi pari uutta ja ehkä yllättävääkin vaatekappaletta. Mitä uutta siis päädyin kokeilemaan?

Napsin nämä kuvat sunnuntaina aikaisin aamulla. Heräsin tottumuksesta tyyliin seitsemältä ja en enää saanut unta. Eipä muuta kuin meikit kuntoon, vaatteet päälle ja käyttämään aamu hyödyllisesti asua kuvaillen. Jotenkin tuntuu tosi nololta napsia asukuvia ulkona, siksi sunnutai aamu, olikin oikeastaan täydellinen aika kuvaamiseen. Ketään ei ollut liikenteessä ja sain kuvailla täysin rauhassa ilman mitään ihmeellisiä nolostelukohtauksia. Tuli muuten hiukan kylmä kun kuvailin näitä!

tiger of sweden, boots, ootd, outfit, asu, nahkahousut, leather, pants, vero moda, nails, hair, blonde, hiukset, kynnet, koru, silkki, nahka, musta, black, all, ampfitheathre

Omaan tyyliini täysin kokeilematta jäi teini-iässä tekonahkahousut ja nahkahousut. Nyt niitä rupesin kaipailemaan, mutta ennen kuin uskalsin nahkahousuihin investoida päätin ostaa tekonahkaisen version. Täytyy vähän, kokeilla, että kuinka tämä look minulle sopii ja miten tällaisia housuja kannattaa yhdistellä. Toistaiseksi nämä ovat tuntuneet tosi hyvältä ostokselta. Ette ehkä voi uskoa tätä, mutta näiden housujen sisäpinta on aivan uskomattoman mukava! Ja plussaa tulee siitä, että eivät juuri mitenkään likaannu.

boots, pants, leather, nahka, housut, kengät, veromoda, tiger, sweden, marella, turkis, furr, poncho

Uusien housujen parhaaksi kaveriksi on valikoitunut mustat nahkasaappaat, musta silkkitoppi ja napitettava ohut paitapusero. Harvoinpa minua näkee koko mustassa, mutta tämä asu on nyt valloittanut sydämeni. Nähin kuviin kaipasin jotain korua ja kaivoinkin kaapin kätköistä hopeisen korun mukaan. Meikki on perinteinen nude-meikki. Yön aikana kihartuneet hiukset harjasin ja laitoin latvoihin hieman hiusöljyä. Tuuli sai tehdä loput ja pörröttää hiukset hieman sotkuun.

design, lisa vitali, vitali, koru, jewellery, jewelry, silk, silkki, shirt, top, paita, lashes, hair, button up

Toinen yllättävä uutuus on poncho. En ole mitenkään yleensä ponchoihminen. En niitä kovin usein käytä. Mutta minullapa ei olekaan ollut tällaista ponchoa, vaan lähinnä vain villaponchoja, joita olen elokuun iltoina käyttänyt, jos on ollut hinku olla ulkona myöhään kylmyydestä huolimatta. Tämä poncho on ollut päällä arkenakin, koska se näyttää niin ihanalta!

furr, poncho, accessories, marella, luxury, fashion, ootd, muoti, turkis, poncho, asusteet

Nyt varmasti moni lukija, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne, järkyttyy. Nimittäin tämä uusi ponchoni on kanin karvaa. (Siskoni ainakin sai melkein kyyneleet silmiinsä, kun asiasta kuuli.) Tosi pehmeän tuntuinen ja lämmin. Täydellistä luksusta! 

furr, leather, women, woman, fashion, dressing, pants, jeans, boots, shoes, poncho, shirt, knit, rabbit, genuine, real, beauty, sexy, hot, beautiful, blogger, fashionista

Tekonahkahousut - VeroModa
Paitapusero - VeroModa
Silkkitoppi - Järvimuoti
Koru - Silba Design
Turkisponcho - Marella
Nahkasaappaat - Tiger of Sweden
Huivi - Pieces

leaves, autumn, fall, hair, beauty, ad astra, astra, pieces, huivi, scarf, leaf, sexy, eyes, beautiful, girl, women, fashion, preppy, stylish, style

Meidän lähellä on sellainen rakennus, jonka yhdellä sivulla on amfiteatterin tyyliset portaat. Nuo ylemmät kuvat on otettu siellä. Siinä vieressä kasvoi myös vaahteroita ja aloin hetken kuvaustuokion jälkeen kaipailla vähän väriä näihin asukuviin. Harmaa tausta ja musta asu käy pitemmän päälle tylsäksi, joten hyppäsin vaahteran lehtien sekaan makoilemaan ja napsin vähän lähäreitä siinä.

Tämän pienen "virkistäytymisjumpan": makaamaan kylmälle maalle, ylös säätämään kameraa, makaamaan takaisin, taas ylös jne, jälkeen olin niin jäässä, että pakkasin pikaisesti kamat kassiin ja kipitin takaisin kotiin lämmittelemään. Kun viimeisen kerran nousin ylös tuosta lehtikasasta huomasin myös, että mun hiuksiin oli tarttunut lehtiä...

leaf, autumn, fall, seasons, changing, stuck, hair, beauty, kosmetics, hius, kampaus, koriste, piece, accessorize, accessories, in, hiukset, tyyli, black


blogger, laying, down, ground, downtoearth, beautiful, girl, fall, falling, dead, editorial, model, modeling, photoshooting, photography, camera, photographer

Omasta mielestäni noi tekonahkahousut ja musta vähän kauluspaitatyyppinen paitapusero toimii aikas hyvin. Mutta mitä mieltä te olette asusta ja kuvista? Entäs mitä tykkäätte uudesta ponchosta?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Minttusuklaajuustokakku

Perjantaina valmistin itselleni valmiiksi sunnuntaisille synttäreilleni minttu-suklaa-juustokakun. Jälleen kerran etsiskelin reseptiin ideoita netistä ja sovelsin sitten itse.

Tämä on itseasiassa melko perinteinen jääkaapissa hyydytetty juustokakku, mutta pohjaan on käytetty mintunmakuisia suklaatäytekeksejä, joten pohjassakin on kivaa pehmeyttä ja minttuisuutta. Täytteessä on sitten käytetty sekä piparmintun lehtiä, että minttusuklaata. Elintarvikevärillä on vahvistettu minttuista väriä.

#mint cake #parasta #herkullinen #suklaa #minttu #kakku

 Ainekset

POHJA

1/2 pkt suklaisia minttutäytekeksejä (esim Dominoita)
50 g voita

TÄYTE

2 kananmunan valkuaista
2 dl vispikermaa
1 pkt tuorejuustoa (200g)
4 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä
200 g minttusuklaata
piparmintun lehtiä
1/2 dl sokeria
vihreää elintarvikeväriä

#adult #birthday #cake #aikuinen #syntymäpäivä

Ohje


Tee ensin pohja. Sulata voi mirkossa. Murskaa keksit, joko kaulimella tai tehosekoittimella. Itse tein niin, että ennen kuin avasin paketin löin sitä muutaman kerran kaulimella, niin, että keksit murskaantuivat. Sekoita sula voi ja keksin murut. Vuoraa irtopohjavuoka voipaperilla ja painele keksivoiseos pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Vatkaa kuivassa ja puhtaassa kulhossa erotellut munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa vispikerma vaahdoksi. Nostele valkuaisvaahto kermavaahdon sekaan.

#mint #cutting #slising

Pehmitä tuorejuusto (esim sähkövatkaimella, pienellä teholla). Hienonna piparmintun lehdet (minulla meni kokonainen puska, mutta tein tupla-annoksella). Sekoita tuorejuustoon piparmintun lehdet ja lisää sitten tarvittaessa hieman elintarvikeväriä. Minttu värjää seosta, mutta jos haluaa puhtaan sinivihreän värin täytyy hieman lisätä elintarvikeväriä. Rouhi suklaa veitsellä pienehköksi rouheeksi ja sekoita suklaapalat tuorejuuston sekaan.

Liota liivatteita kylmässä vedessä. Purista lionneet liivatteet kuiviksi ja sekoita 2 rkl:seen kiehuvaa vettä. Kaada seos välittömästi tuorejuustoseokseen ja sekoita huolellisesti. Nostele lopuksi vielä kermavaahto-munavaahtoseos tuorejuustoseoksen joukkoon.

#domino #cookies #oreo #keksi #taikina #leivonta

Tarkista maku. Kaada seos irtopohjavuokaan. Jäähdytä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Psst. Jos voitelet irtopohjavuoan reunat kevyesti rypsiöljyllä, kakku irtoaa reunoista paljon paremmin ja tasaisemmin.

Viimeistele kakku koristelemalla päällinen suklaaströsseleillä ja reunat minttutäytteisillä suklaakekseillä.

#mint #chocolate #cheese #cake #baking #no-bake #leivonta #kakku #juutso #gift #jewellery #webstore  #clothes #women #men #children #beauty #shoes #accessories #lahja #verkkokauppa #tarjous


maanantai 12. lokakuuta 2015

Synttäritunnelmia

Minulla oli eilen synttärit. En jaksanut järjestää mitään juhlia tähän väliin, mutta päivä oli muuten mielenkiintoinen ja ihana. Instagramissa tulikin jo kuvia jaettua. Ajattelin kuitenkin jakaa niitä myös täällä bloginikin puolella.

#duxit #board #game #night #evening #playing #lauta #peli #pelata #peli-ilta #kids #fun #storys #tarina

Pikkusiskoni tuli meille hoitoon ja yökylään lauantaina, mikä olikin hurjan hauskaa! Pelasimme todella paljon lautapelejä: etenkin lemppariani Dixitiä! Kahdestaan ei oikein kovin monia lautapelejä voi pelata, siksi yritän aina saada vieraat innostumaan pelaamisesta.

#oreo #cookie #chocolate #domino #suklaa #strösseli #fanfetti #decorate #cake #koristelu #kakku #beautiful #kaunis

Lauantaina myös koristelimme minun tekemäni minttu-suklaa juustokakun. Olin saanut sellaisen hienon idean, että kakun reunoille voisi laittaa minttutäytteisiä suklaakeksejä. No se onnistuikin ihan hyvin periaatteessa... Hankaluutta teetti ainoastaan keksien avaaminen. Meillä oli jotain halpiskeksejä ja ne olivat aika tiukassa. (En halunnut laittaa kokonaisia keksejä, koska ne olisivat olleet liian paksuja.)

#cake #piece #palace #iittala #kastehelmi

Sunnuntaina sain sitten ihanan aamiaisen sänkyyn! Tai oikeastaan kuten se yleensä menee, söimme kaikki yhdessä aamiaista sängyssäni. Pitkä aamiainen sängyssä koko perheen kanssa on yksi lempi asioistani synttäreissä.

#breakfast #aamiainen #in #bed #sängyssä #syntymäpäivät #perinne #traditon #birthday #special #day #congratulations #onnea #onnittelu

Pienesti vielä herkuteltiin kakulla iltapäivällä, kun vanhempikin pikkusiskoni poikkesi käymään. Kävimme avokin, äitini ja siskojeni kanssa Virgin Oilissa syömässä ihania ruokia ja jälkkäreitä. Sieltä jatkoimme avomiehen kanssa Savoyhin kuuntelemaan kansanmusiikkia.

Näin sitä siis taas ollaan vuoden vanhempi...

#beauty #hair #blonde #furr #poncho #blue #eyes #flawles #skin #face #makeup #nude #beautiful #kaunis #nainen #girl #happy #onnellinen

perjantai 9. lokakuuta 2015

Indiedays Blog awards ehdokkaana

Olen tänä vuonna mukana Indiedaysin järjestämässä Blog awards äänestyksessä ehdokkaana vuoden inspiroivimmaksi lifestyle blogiksi. Käykää kannustamassa minua äänestämällä tästä linkistä tai kuvaa klikkaamalla! Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja Blog awards gaalaan (31.10) ja 3 kpl 50 euron arvoisia lahjakortteja!

#indiedays #blog #awards #kilpailu #lifestyle #blogi #paras #ehdokas #voittaja #2015

torstai 8. lokakuuta 2015

Aasialainen kasvis-kanawokki

Taas jaan tällaisen extempore-reseptin. Olen aina tykännyt kokkailla wokkeja eikä ainesten pilkkominen ole minulle yleensä mikään ongelma. Maanantaina se kuitenkin oli. Olimme sopineet, että ruoaksi syödään kanawokkia ja minä olin päättänyt ostaa valmiin wokkivihannessekoituksen. En käynyt siinä tutussa ja turvallisessa lähikaupassa joten lopputuloksena oli, etten löytänytkään niitä pirun vihannessekoituksia.

Päädyin sitten aivan epämääräisesti latomaan ostoskorin täyteen kaikenlaisia kasviksia mitä tuli mieleen: bambunversoja (säilykkeenä), parsakaalia (pakasteesta), paprikaa ja vuonankaalia. Loput aineista löytyikin sitten kotoa. Sipuli jäi tosin harmittamaan, etten sitä muistanut ostaa. Tässä kuitenkin resepri, jonka näistä aineista sovelsin. Psst. Suippopaprikan suikaloiminen on huomattavasti mukavampaa kuin tavallisen paprikan, ja se maistuukin paremmalta...

#vegetables #chicken #wok #asian #rice #chili #bamboo #broccoli #recipe #food #resepti #parsakaali #ruoka #dinner

Ainekset

400 g kanan fileesuikaleita
2 porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
chili
parsakaalia
paprika
bambun versoja
kiinankaalia
vuonankaalia
n. 1 rkl soijaa
n. 1 rkl hunajaa
öljyä
(raastettua inkivääriä, sitruunaa, seesamitahnaa tai yrttejä, jos kaipaat lisämaustetta)

#asian #food #aasia #asia #aasialainen #wokki #resepti #ohje #ruokaohje #ruoaksi #syödä #herkullinen #delicious

Ohje


Kuori ja suikaloi porkkanat. Pilko chili. Kuori ja pilko valkosipulin kynnet. Pilko paprika ja kiinankaali suikaleiksi. Pilko parsakaali, ellet käytä valmiiksi pilkottuja pakasteparsakaaleja (kuten minä tein). Huuhtele bambun versot kylmällä vedellä ja valuta huolella.

#Blogi #foodblog #foodblogger #blogrecipe #foodrecipe #parsakaali #vuonankaali #kiinankaali #verso #bambu #ruokaresepti

Kuumenna pannu kuumaksi. Lisää hieman öljyä. Sekoita pannulla mausteseos: soija, hunaja, valkosipulit ja chili. (Lisämakua saat näistä: raastettu inkivääri, sitruuna, yritit ja seesamitahna.) Lisää fileesuikaleet kuumalle pannulle ja paista käännellen välillä.

Lisää kasvikset seuraavassa järjestyksessä: porkkana, parsakaali, bambunversot, paprika, kiinankaali. Kun kaikki ainekset on paistettu (n. 2-3 min siitä kun porkkanat ja parsakaali on lisätty, riippuen suikaleiden koosta) ota pannu hellalta. Lisää vuonankaalia valmiiseen wokkiin.

Tarjoile riisin kera.

#delicious #food #great #meal #eat #healthy #nonfat #lowcarb #lowfat #easymake #aesy #make #made #cook #cookin #valmistaa #helppo #terveellinen #tasty

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tulinen katkarapupasta

Etsimme eilen avomiehen kanssa hyvää pastareseptiä ideaksi, sillä emme millään keksineet mitä syödä. Aika kiva idea löytyikin ja tehtiin siitä sitten omanlaisemme versio. Katkaravut, chili ja sitruuna ovat tässä reseptissä keskiössä.

Tämä on todella nopea resepti. Itselläni meni oikeasti vain 15 min, koska pastakastike on helppo valmistaa samalla kun pasta kiehuu. Kastikkeen valmistamiseen meni itselläni oikeasti vain se kuutisen minuuttia, joka pastankin keittämiseen menee. Reseptin ohjeella tulee muuten tulinen kastike. Jos et niin siedä tulisuutta voi chilin lisätä vasta lopuksi tai jättää halutessaan kokonaan pois.

#chili #recipe #pasta #shrimp #tomato #katkarapu #food #dinner #ruoka #resepti

Ainekset

tagliatelle-pastaa

KASTIKE

isoja valmiiksi kuorittuja katkaravun pystöjä (esim pakaste)
sipuli
4 valkosipulin kynttä
kokonainen punainen chili
puolikkaan sitruunan mehu
rasiallinen kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa

2-3 rkl ranskankermaa
(yrttejä, esim korianteria tai basilikaa)

#recipe #resepti #food #ruoka #dinner #katkarapu #shrimp #yrtit #yrtti #tulinen #hot #chili

Ohje

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Viipaloi tai hienonna chili (ihan kummin tykkäät). Halkaise kirsikkatomaatit halutessasi.

Keitä pasta.

Freesaa pannulla sipulit ja chili oliiviöljyssä. Lisää sulatetut ja valutetut katkaravun pyrstöt sekä kirsikkatomaatit. Mausta suolalla ja sitruunan mehulla.

Sekoita katkarapukastike valutetun pastan sekaan. Lisää pari ruokalusikallista ranskankermaa ja sekoita. Lisää vielä halutettasi hienonnettuja yrttejä, esim basilikaa tai korianteria.